Ladataan...
Sulje

Ota yhteyttä

Finnish web awards

  • Blogi: Keltainen talo rannalla
  • Bloggaaja: Tarja Kankaanpää-Salonen
Niin kauan kuin muistan, olen ollut jollakin tasolla ja tavalla kiinnostunut sisustamisesta ja kauniista asioista - suunnittelin jo ala-asteikäisenä sisustuksia ja ihastelin Schöner Wohnen-lehden sivuilta tyylikkäitä saksalaisia sisustuksia. Unelma-ammattini oli tuolloin tekstiilisuunnittelijan ammatti, sillä halusin suunnitella yhteensopivia tekstiilejä kotien sisustuksiin. Ja mikä onni olikaan saada sisustaa se ihkaoma ensimmäinen koti.

Persoonallisista ja mielenkiintoisista sisustuksista ja sisustamisesta en ole saanut tähän päivään mennessä tarpeekseni, päinvastoin, en vaikka sisustamisesta tuli ammattinikin.

Halusin tietenkin julistaa sisustamisen ilosanomaa ja halusin muidenkin innostuvan aiheesta ja ihailevan kaikkea kiinnostavaa ja kaunista yhtä suurella antaumuksella kuin itsekin tein ja löysin ilokseni blogista väylän ja mahdollisuuden jakaa innostustani. Niinpä perustin vuonna 2006 Keltainen talo rannalla-blogini, jossa on tähän mennessä esitelty pian 4000 postauksessa tuhansittain kiinnostavia koteja. Keltainen talo rannalla-blogi onkin valtaisa inspiraation ja ideoiden lähde kaikille sisustamisesta kiinnostuneille.

Useita kertoja viikossa julkaistavissa blogipostauksissa esittelen kuvin kolme kotia, jotka linkittyvät yleensä toisiinsa jollakin tavoin, oli se sitten tyyli, värimaailma tai vaikkapa tietty maa. Valitsen tarkkaan ja huolella jokaisen blogissa esiteltävän kodin ja toivon näiden “löytöjeni” antavan osviittaa ja innostusta omannäköisen ja viihtyisän kodin sisustamiseen tai vinkkejä jonkin sisustuspulman ratkaisuun.

Ja ennen kaikkea toivon tietenkin, että Keltainen talo rannalla-blogiin tullaan katsastamaan minkälaisia kiinnostavia koteja sinne taas on löytynyt.

Minua ei lakkaa koskaan hämmästyttämästä ja ilahduttamasta ihmisten mielikuvitus ja luovuus ja miten se ilmenee vaikkapa juuri tässä lempiasiassani, sisustamisessa. Minusta on todella hauska päästä esittelemään inspiroivien ja osaavien sisustajien taidonnäytteitä.

Keltainen talo rannalla-blogi syntyi rakkaudesta väreihin, kauniisiin, oivaltaviin, mielenkiintoisiin ja persoonallisiin sisustuksiin.

Päivän Top 3