• Blogi: Karkkipäivä
• Bloggaaja: Sanni Jama

Olen Sanni, 4-kymppinen ikinuori ja elämäntapaherkkis/innostuja/pohdiskelija. Fiilistelen kaikkea ohikulkevista koirista auringonvalon sävyihin tapetilla ja täydellisestä meikkivoiteen koostumuksesta kreikkalaisen pikkusaaren tavernan uunimunakoisoon. Antaumuksella.

Olen blogannut tänä vuonna 11 vuotta. Aloitin blogini puhtaana meikki- ja kauneusblogina, jossa aiemmin keskustelufoorumeilla palstatilaa vienyt kosmetikkanörtti sisälläni pääsi valloilleen omalla alustallaan.

Pikkuhiljaa aiheet laajenivat muihin satunnaisiin pohdintoihin, tällainen kaikenlaisten asioiden ääneen ihmettelijä kun olen. Syksyllä 2012 irtisanouduin töistäni kosmetiikkamyyjänä ja lähdin yksin kolmen kuukauden reppureissulle Etelä-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Mietin blogin tauolle laittamista, sillä matkailusta en ollut vielä koskaan kirjoittanut, ja arvelin, ettei blogini kauneusjuttujen nälkäinen yleisö välttämättä hyväksyisi yhtäkkistä linjan muutosta.

Päätin sitten kuitenkin kirjoitella myös reissuni aikana, ja se osoittautui viisaaksi valinnaksi. Matkalta palatessani lukijamääräni oli lähes tuplaantunut. Matkajuttuni näköjään kiinnostivat, ja niille oli vanhojen lukijoiden rinnalle noussut ihan uusi, matkasisällön lukijakunta.

Jatkoin matkajuttujen kirjoittamista, ja aihepiirini laajeni elämäntilanteen muutoksen myötä muutenkin: irtisanouduttuani töistä ja alettuani tehdä töitä kotona täysipäiväisenä bloggaajana, juttukavalkadini kehittyi luonnostaan yhä pohdiskelevammaksi ja erinäisiä arjen ilmiöitä ja ihmetyksiä ruotivaksi. Nythän minulla oli kaikki aika maailmassa ihmetellä – ja kirjoittaa siitä.

Hetken aikaa ehdin viettää iloista ja kevyttä ammattibloggaajan aikaa. Sitten kotona työskentelystä ja intohimollaan tienaamisesta alkoi tulla ongelma. Oman ajan ja työajan rajat katosivat. Kun on liian kivaa kirjoittaa ja jutella lukijoiden kanssa, ja siitä vielä maksetaan, koska malttaa pitää sellaista vapaa-aikaa joka ei mitenkään liity blogiin?

Olin muutenkin pahassa internet-koukussa ja tilanne eskaloitui totaaliseen uupumiseen vuoden 2016 aikana. Sairasloman jälkeen aloin hitaasti opetella uudenlaista suhdetta työhöni ja netissä ja somessa viettämääni aikaan. Sen suhteen rakentaminen ei käynyt ihan nopeasti, mutta nyt, kolme vuotta burnoutin jälkeen, bloggaan onnellisesti ja menestyksekkäästi toimivan tasapainon, uusien elämäntapojen ja paremman hallinnan löytäneenä.

Blogi on tuonut minulle myös toisen työn. Yksin kotona työskentelyyn väsyneenä halusin palata, edes osa-aikaisesti, töihin ”perinteiseen” palkkatyöhön kera työkaverien, lounastaukojen ja esimiesten antamien tehtävien. Tajusin todella kaipaavani sitä. Menin töihin pitkäaikaisimmalle blogiyhteistyökumppanilleni.

Nyt en voisi olla tyytyväisempi. Saan tehdä omaa juttuani blogissa ja kirjoittaa ripsiväreistä, Kreikan saarista ja vaikka niistä ohikulkevista koirista ja kahvimaidosta, jos siltä tuntuu. Ja samalla saan olla osa upeaa kauneusalan työyhteisöä, jossa kaikki 10-vuotisen kauneusalan vaikuttajuuteni aikana hankkimani ammattitaito pääsee käyttöön.

Blogi on todella ohjannut koko elämäni suunnan, ei ole yhtään liioiteltua sanoa niin. Saada kirjoittaa uskollisen, suuren yleisön blogia jo 11 vuotta on valtava etuoikeus.

Mieleenjäänein ja imartelevin palaute blogin lukijalta? Se on tämä:

”Sanni, kirjoitat niin hyvin ja mukaansatempaavasti aiheesta kuin aiheesta, että lukisin blogiasi, vaikka kirjoittaisit marsun takajaloista.”

En tiedä voiko kirjoittajana parempaa palautetta saada. <3

Toivottavasti kirjoitan Karkkipäivää vielä toisetkin 11 vuotta.